Tämän kesän aikana kierrän ”Älykäs kylä – innolla tulevaisuuteen” -hankkeen puitteissa Länsi-Saimaan alueen kyliä tutustumassa niiden toimintaan, ihmisiin ja paikkoihin. Samalla kartoitan millaisia ajankohtaisia toiveita ja tarpeita kylillä on.
Kyläkierroksen seuraava kohde sijaitsi kauniissa maisemissa Savitaipaleella Lavikanlahdella, jossa Saimaa tekee koukkauksen lähelle Savitaipaleen keskusta.
Lavikanlahden kylän toiminta on aktivoitunut viime vuosina uudelleen alueelle muuttaneiden uusien asukkaiden myötä. Kaikki on lähtenyt liikkeelle kyläläisten yhteisessä käytössä olevasta rantasaunasta, joka houkutteli aluksi talviuintiin ja sen myötä muuhunkin yhdessä tekemiseen. Uusimpana talkooponnistuksena saunan läheisyyteen on rakentunut ulko-WC ja puuliiteri. Lisärakennus on osittain rahoitettu Leader-tuella. Kylällä ei ole omaa kyläyhdistystä, mutta yhteistyö kylän yhdistysten kanssa toimii sujuvasti. Saunan omistava Lyytikkälän osakaskunta on myös toiminut Leader-rahoitusten hakijana ja hallinnoijana, tarjoten saunan kaikkien kyläläisten käyttöön.
Saunan historia ulottuu 1950-luvulle asti, jolloin paikalle on alun perin rakennettu Marttojen pyykkitupa. Saunaksi tila muutettiin 1990-luvulla. Välissä sauna on hiljaisemmalla käytöllä, mutta viime vuosina kyläläiset ovat ottaneet sen uudelleen käyttöönsä. Ulkohuussi on huomattava parannus saunan kokonaistiloihin ja monipuolistaa sen käyttöä varsinkin talvella. Samoin käytön kasvaessa puita tarvitaan lisää ja hyvät kuivat tilat halkojen säilyttämiseen lisäävät myös saunan käyttöä.
Lavikanlahdella talkoohenki toimii, mm. heinikon raivaus, rannan kunnossa pito ja uuden ulkorakennuksen rakentuminen kaikki on tehty talkoilla. Ranta on aktiivisesti käytössä mm. veneilijöiden ja uimareiden parissa. Vierailupäivänä saimme myös todistaa hevosten uintihetkeä.
Lavikanlahti sijaitsee kauniissa maisemissa keskellä monimuotoista järviympäristöä. Lahdella sijaitsee suosittu lintutorni ja kylän toiminnassa näkyy monin tavoin monipuolisen luontoympäristön arvostaminen. Kylällä on tehty vieraslajitorjuntaa, perustettu niitty ja uusia on suunnitteilla. Seuraavana haaveissa on jatkaa ranta-alueen maisemointia, nyt kun puuliiteriprojekti on valmis. Lintutorni kerää vierailijoita vilkkaasti ja kokonaisuutena Lavikanlahden ainutlaatuinen ympäristö on sellainen, jota kyläläiset haluavat suojella.
Jos haluat käydä retkeilemässä vaikkapa Lavikanlahden lintotornilla, löydät sen ajamalla Lavikanlahdentien loppuun, rantaan asti.
Heini Kähkönen, hankevetäjä