Yhdistysten pieniin hankkeisiin Leader-rahaa - haku päättyy 11.12.20200.

Leader Länsi-Saimaa ry jatkaa teemahankkeiden hakuaikaa 11.12.2020 asti. Toimintaa -teemahankkeessa yhdistys voi järjestää tapahtumia, koulutuksia ja opintoretkiä tai markkinoida kylää. Tehdään yhdessä -teemahankkeessa yhdistys voi toteuttaa pieniä yleishyödyllisiä investointeja.

Hankkeissa tuettavan toiminnan tulee olla yleishyödyllistä ja kohdistua maaseutualueille Leader Länsi-Saimaan toiminta-alueella (Lemi, Luumäki, Savitaipale, Taipalsaari ja Lappeenranta). Lappeenrannassa maaseutualueeseen kuuluvat kaupunkikeskustan ulkopuoliset alueet. Kaava-alueella tukea on mahdollista saada linnoitusalueella.

Teemahankkeet ovat yhdistyksille tavallisia hankkeita helpompia, sillä hakijana on Leader Länsi-Saimaa. Maksatukset näissä hankkeissa toteutetaan kertakorvausmallilla eli maksatushaun yhteydessä toteutettu työ todennetaan esim. lyhyellä raportilla tai valokuvilla.

Toimintaa -teemahankkeessa kannustetaan
1) tuomaan esille kylää asumis- ja virkistäytymispaikkana esimerkiksi tuottamalla materiaalia (valokuvia, tekstejä, tarinoita) kylän nettisivuille tai some-kanaville
2) uusimaan ja uudistamaan alueen tapahtumatarjontaa. Yhdistykset voivat järjestää kokonaan uuden tapahtuman tai uudistaa vanhaa tapahtumaa.
3) lisäämään osaamisen tasoa tapahtumien järjestämisessä tai yhdistys- ja asukastoiminnassa. Koulutukset voivat olla esimerkiksi järjestysmies-, hygieniapassi-, ensiapukoulutuksia, mutta myös muita kursseja, joilla lisätään ihmisten tietotaitoa ja asukkaiden viihtymistä. Opintomatkoilla yhdistykset voivat lisätä osaamistaan esim. tutustumalla muihin tapahtumiin, matkailumahdollisuuksiin, yhdistys- tai elinkeinotoimintaan.

Tukea voi saada 80 % kustannuksista. Lue lisää.

Tehdään yhdessä -teemahankkeessa voidaan toteuttaa esimerkiksi investointeja, joissa
1) rakennetaan alueen harrastus- ja virkistysmahdollisuuksia tai retkeilyreittejä ja taukopaikkoja
2) parannetaan yhteisten tilojen energiatehokkuutta, siirrytään yhteisissä tiloissa uusiutuvaan energiaan tai tuhotaan vieraskasveja
3) parannetaan asuinympäristön turvallisuutta esimerkiksi hankkimalla kylälle defibrillaattori, parantamalla yhteiskäytössä olevien tilojen valaistusta tai hankkimalla tiloihin kameravalvontaa.

Investoinnit voivat olla kone-, laite- ja kalustoinvestointeja sekä rakentamista tai remontointia. Tukea saa 50 % ja osan omarahoituksesta voi korvata talkootyöllä. Lue lisää.

Molemmat teemahankkeet toteutetaan kertakorvausmallilla eli maksatuksen haku on yksinkertaista. Kuitteja ja kirjanpitoa ei maksatuksen yhteydessä tarvita. Teemahankkeita haetaan omalla hakemuslomakkeella, jonka yhteyteen lisätään tarvittavat liitteet. Hakemukset tulee toimittaa Leader Länsi-Saimaalle sähköpostitse viimeistään pe 11.12.2020.

Lisätietoja voi kysyä
Tiina Sirppiniemi, puh. 045 135 2804, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Terhi Ojanen, puh. 045 668 9007, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. .


 

Ota yhteyttä
    • Yhteystiedot

      Raatimiehenkatu 18, 2. kerros
      53100 Lappeenranta
      Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
      Katso kaikki yhteystiedot

      Seuraa myös

      Facebook 

    • Liity jäseneksi

      Täytä jäsenlomake